Elämän muutos
En oikein tiedä, miten aloittaisin tämän, mutta minun on pakko pusrkaa sisäistä pahaa oloani johonkin, kun muuten siihen ei vain ole mahdollista.
Isäni kuoli noin kuukausi sitten. Hän sai sydänkohtauksen yhtäkkiä ilman mitään ennustavia merkkejä. Isäni oli täysin terve ei käyttänyt alkoholia saati sitten ollut ylipainoinen. Ikää hänellä oli 51 vuotta Illä htekellä elämältäni romahti pohja. En ole vieläkään täöysin selvinnyt siitä järkytyksestä. No kaikkein pahinta on se, että äitini jäi kaksin 10 vuotiaan pikkuveljeni kanssa. Minä ja vanhempi pikkuveljeni emme asu enää kotona. Tällä hetkellä väliaiaikaisesti kylläkin.
Kotona asuminen on vain niin ahdistavaa. Yritän olla äidille tukena, mutta tuntuu ettei mikään riitä. viikot kotona on yhtä helvettiä kun äiti valittaa ja syyttä meitä välinpitämättömyydestä jos uskallamme hetken olla pois kotoa esim yön viikonloppuna. Ymmärrän kyllä äitiä ja hänen tilannettaan, mutta se ahdistava tunne kotona on loputon, sitten kun olen hetken poikaystäväni kanssa niin saan syytökset siitä että onko poikaystäväni tärkeämpi kuin äiti. Ei ole ei. Mutta äitini ei ymmärrä sitä. Poikaystäväni on ainoa ihminen jolle voin puhua tunteistani ja siitä kuinka paha olla minulla on. emme saisi äidin mielestä olla hetkeäkään kahdestaan. meidän pitäisi olla äidin luona. Myös veljelläni on tyttöystävä. Mitä lähemmäksi vkl mennään niin sitä kärttyisämmäksi äiti käy. Eikö hänelle riitä, että asumme viikot kotona ja yritämme auttaa parhaamme mukaan. mutta myös me tarvitsemme aikaa suruumme, jota hän ei meille suo. Kotona olessamme me emme voi surra, koskaan ei tiedä mitä äiti oikein ajattelee ja pitäisi olla skarppina ja jaksaa vaan. milloin äiti saa raivokohtauksen ja sanoo että olemme itsekekskeisiä paskiaisia ja ajattelemme vain omaa napaamme. olen vain niin väsynyt tähän kaikkeen. Ihan kuin äitini toivoisi että emme seurustelisi. ja se ettemme saisi olla onnellisia edes sitä hetkee joka tuo pientä toivon pilkahdsusta omaan tuskaan.

taidan lähtee nukkumaan, että selviän linkkuun aamulla 
Dear Santa...